keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Found love in a graveyard.

Oonkohan vinksahtanut kun rakastan hautausmaita?

tiistai 24. huhtikuuta 2012

I drifted away with the mist.

Oonkohan vinksahtanut, kun rakastan keväässä eniten sumuja?

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Mirror, mirror, on the wall.

Pitäisi kai joskus ostaa uusi käsipeili.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

My heart is like an open highway, like Frankie said I did it my way.

Tänään olen laskenut matematiikan tunnilla sanoja numeroiden sijaan, laulanut pitkästä aikaa suuremmalle yleisölle jalat vain hienoisesti täristen, kierrellyt kirpputorilla menestyksekkäästi ja siistinyt omaa soppeani muun muassa vaihtamalla mustat lakanat vaaleanvihreisiin. Alan uskoa, että kesä tulee tänäkin vuonna.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Streetlights people, living just to find emotion.

Kuvat kertovat eilisen. Käytiin vilkaisemassa pääkaupunkia muutaman toverin kanssa. Istuin junassa yhteensä kymmenisen tuntia, katselin harmaita maisemia, kuuntelin musiikkia ja keskusteluja, selasin sanomalehteä, pääsin päätepysäkille asti, näin supermiehen ja kerjäläisen, Mannerheimin ja Svinhufvudin patsaat, eduskuntatalon ja Tavastian, hävitin isoäitini vanhan rannekorun ja opin uuden korttipelin.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Wasn't it easier in your firefly catchin' days?

Filosofian tunnilla piti kirjoittaa kymmenen lausetta, jotka sisälsivät sanan 'hyvä'. Kirjoitin muun muassa, että joskus on hyvä kertoa valkoisia valheita, siskoni on hyvä tanssija ja tänään on hyvä päivä. Viimeisin lause ei kyllä pitänyt paikkaansa tämän päivän kohdalla. Sain taas pitkästä aikaa turhautua itseeni. Epäonnistuin tavoitteissani kurssiarvosanojen suhteen, en osannut käyttää Exceliä, totesin etten osaa piirtääkään ja näytin typerältä toppaliivissäni.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Crack the shutters open wide.

Tällä viikolla olen tehnyt kolme koetta, aloittanut kevään viimeisen lukiojakson, surffaillut ensimmäistä kertaa netissä omalta vuoteeltani käsin, matkustanut mallikelpoisesti linja-autolla, piirrellyt korean kottaraisen herrainkengissä ja tummanpuhuvia kissoja, nähnyt yhtä aikaa kuun ja auringon, maalannut pääsiäismunia sekä tarvinnut aurinkolaseja. 

torstai 5. huhtikuuta 2012

Touch of grey.

On huhtikuu, ja ulkona näyttää tältä.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

The dog days are over, the dog days are done.

Seitsemään peräkkäiseen kokeeseen pänttääminen on näkynyt ja tuntunut. Eilen en muistanut maantiedon kokeessa enää edes miten tehdään G-kirjain... Mutta tänään olen palauttanut hyvillä mielin toivottavasti suurin piirtein oikeilla luvuilla täytetyn matematiikan kokeen, häikäistynyt auringonvalosta, kuunnellut pitkästä aikaa huoletonta pop-renkutusta, ostanut perinteisesti jäätelöä koeviikon päättymisen kunniaksi ja imitoinut sujuvasti Irvikissaa.