sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Vielä tulee kauniita päiviä, vielä tilaisuuden saat.

Tällä viikolla tuli kesä. Huomasin sen siinä vaiheessa, kun muistin miten paljon vihaan hyttysten ininää, sain pitää lyhythihaista paitaa useammin kuin pari päivää peräkkäin, koulupäivien aikana poikettiin rutiineista, äiti osti mansikoita ja kukkia, tuomikin alkoi kukkia, teki mieli kävellä paljasjaloin, avattiin sulkapallokausi siskon kanssa, juoksulenkin jälkeen oli kiva uittaa jalkoja järvessä, joku grillasi ja jostain pihasta raikasi Mamban Vielä on kesää jäljellä. 

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tällä viikolla olen kaatanut kaakaot juuri vaihdetuille lakanoille, kuunnellut lähes nelituntisen soundtrackin, suuttunut itseeni niin että suorastaan tärisin, katsonut animaation, joka tuntui kumman tutulta, vaikken ole mitenkään voinut nähdä sitä aiemmin, kierrellyt huonekalukauppoja, kerännyt tavaraa kirpputorille kiikutettavaksi ja alkanut lukea paksuinta hyllystäni löytämääni kirjaa. Koeviikko selkeästi lähestyy, ja minä yritän pakoilla velvollisuuksia niin kauan kuin omatunto antaa myöten.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Believe and you will find your way, a promise lives within you now.

Uudet kenkäni, joita ei ehkä ole tarkoitettu metsissä rymyämiseen, mutta jollaisia olen etsinyt pienen ikuisuuden.

Mornie utulie, mornie alantie.

torstai 17. toukokuuta 2012

May it be the shadow's call will fly away. May it be your journey on to light the day.

Maalailua kello kolmeen yöllä, melkein liian lämmin päivä, kirpparikierros, vierailu hautausmaalla, talviturkin heitto, ihana biisi, pihakeinu ja kissa, äidinkielen tekstitaitovastaus ja Ruotsin sanat. Ihan mukava vapaapäivä. 

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tällä viikolla olen ottanut hermolomaa koulusta luvattoman vapaapäivän muodossa, luonnostellut ulkona, lukenut viimeksi alakouluikäisenä kuulemani tarinan, nukkunut ikkuna auki sateen huminaa kuunnellen, kauhistellut tulevan kouluvuoteni lukujärjestyksiä, saanut uuden ruusun maljakkoon kuihdutettavaksi ja nähnyt ensimmäiset hiirenkorvat.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Running in circles, coming up tails, heads on a silence apart.

200 kellastunutta sivua ja 20 kilometriä pyörän ulkoilutusta vanhoilla, muhkuraisilla teillä, joitten varressa voi nähdä peltoja ja laidunmaita. Kohtalaisen onnistuneesti vietetty sadepäivä.

perjantai 4. toukokuuta 2012

I'm lucky to have stayed where we have stayed, lucky to be coming home someday.

Mattolaituria, sinisiä kukkia ja tarkennusongelmia, tikka, pullonpalautusta, roskien keräilyä, aitojen yli kiipeilyä, vanha kuvisluokka ikkunalasin läpi ja violetti höyhen. Perusiltalenkki kera toverit.

tiistai 1. toukokuuta 2012

There was no ransom to be paid, no song unsung, no wine untasted.

Eilen löysin hiuksistani risun ja havunneulasia, rikoin kirjaston kirjan, kaadoin pyörän päälleni, menin saareen, pudotin kaksi makkaraa nuotioon ja söin liikaa vaahtokarkkeja. Tuoksun nuotiolta varmaan vielä ensi viikollakin.