tiistai 26. kesäkuuta 2012

Promise me, when you see a white rose you'll think of me.

Viimeiset pari päivää olen viettänyt lähinnä ruudun ääressä koukututtuani jälleen erääseen itselleni tuntemattomaan TV-sarjaan. Se merkitsee tuttuun tapaan sitä, että valvon liian myöhään ja herään pirteänä viimeistään kello kuudelta katsomaan taas pari episodia. Sitten olen loppupäivän vähän vähemmän terävimmilläni. Olen myös uskaltautunut leikkauttamaan kultakutrejani. Pitemmän otsatukan mukana tuntui katoavan osa uskottavuudestani, mutta jollain tapaa pidän pikku muutoksesta, vaikka hiusten laitto vaikenikin parilla asteella. Tänä iltana käväisin vähän pitemmällä kävelyllä ja totesin, että hyttyset tuntuvat käyneen entistäkin verenhimoisemmiksi. Yritän seuraavalla kerralla olla pukeutumatta mustaan päätyessäni metsikköön. 

Huomenna on aika pakata pitkästä aikaa matkalaukku.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

If you're a bird, I'm a bird.

Hautausmaalla oli tänään tavallista enemmän elämää.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Vähän kuvitusta tähän viikkoon. Olen jynssännyt näillä erittäin epälihaksikkailla käsilläni likaisia kaappeja niin hartaasti, että iltaisin on pitänyt ottaa särkylääkettä kolotukseen. Kaappien kuurauksen lisäksi olen saanut järjestellä sen verran kirjahyllyjä, että minusta on kai tullut jonkin sortin ekspertti teosten asettelussa pituusjärjestykseen. Tänään sain vähän liikaa palkkaa pienestä vaivannäöstäni ja podin huonoa omaatuntoa. Taidan jatkaa hommia vielä ensi viikollakin. Ehkä jostain löytyy vielä kaapin ovi, jota en ole puunannut. 

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Then there was rain.

Tänään vietin aamupäivää mummolan vintillä sateen ropinaa kuunnellen. En arvattavasti saanut kesätöitä, joten olen käynyt tuolla nyt parin päivän ajan tekemässä minulle uskottuja pikku tehtäviä. Saan itse määrittää työpäivieni keston, syödä enemmän kuin kyllikseni, käsitellä vanhoja tavaroita ja soittaa sähköurkuja. Ihan mukavaa.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

It's like in the great stories.

Olin tänään paikassa, jossa näin vieraita ja tuttuja kasveja, veteen mieltyneitä voikukkia, metsän varjoihin kätkeytyneitä huviloita ja tienviittoja, joihin kirjatut nimet kuulostivat saduista lainatuilta. Voi olla, että palaan tuonne toistekin tämän kesän aikana.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

I'm so sick of me being sick of you.

Juuri kun luulin selättäneeni kuumeen, sain todeta potevani korvatulehdusta. Aika tuntuu kuluvan vähän hukkaan tässä parannellessa, mutta jospa olisin sitten terve taas ensi kesään saakka. Kuvailut on ymmärrettävästi jääneet vähän vähemmälle viime päivinä, sillä oletan ettei ketään kiinnosta nähdä valokuviin ikuistettuja nenäliinapaketteja ja yskänlääkkeitä, mutta yllä muutama sateinen otos.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Right now i feel like a bird caged without a key.

Kesälomani on alkanut mitä mahtavimmin; olen ollut pakotettu pysymään vuoteessani 39,3 asteen kuumeessa, hallusinoinut huoneeni seinille sinistä ja vihreää, lähes pyörtyillyt joka kerta yrittäessäni pysyä tolpillani, tuhlannut liian monta paketillista nenäliinoja, vältellyt nieleskelemistä, jottei kurkkukipu äityisi ihan sietämättömäksi ja luopunut katkerasti yrityksistä lukea, kun kädet ei jaksa kannatella TSH-trilogian yhteisnidettä. Mutta tänään voin jo vähän paremmin. 

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Meidän lukion kevätjuhlaa ei pidettykään tänä vuonna missään hikisessä jumppasalissa, vaan vähän eri maisemissa. Tehtiin kevätjuhlaretki kansallispuisto Koliin, jossa kävin itse viimeksi lähes kymmenen vuotta sitten. Kiva oli taas lepuuttaa silmiä ja sielua kansallismaisemissa.