perjantai 26. lokakuuta 2012

I see the sky's still blue.

Koska täällä blogissa tulee välillä piilovalitettua milloin mistäkin, ajattelin tänään vaihtelun vuoksi koota listan asioista, jotka hymyilyttää juuri nyt.

Äiti oli ostanut ison pussin irtokarkkeja.
Biologian tunnilla leikittiin muovailuvahalla.
Sain ilmeisesti tahtoni läpi kurssimuutoksissa. 
Postissa tuli pari malttamattomasti odotettua pakettia.

Bussipysäkillä paistoi aurinko.
Kirjastossa on minulle noudettavaa.
Suomensin ensimmäisen latinankielisen tekstini.
Olen edelleen kärryillä matikassa, vaikka ollaan jo sivulla 64.
.
Hengitys huuruaa.
Taivaalla on taas tähdet.
En istu fysiikan tunneilla yksin.
Kohta saan pukeutua uuteen talvitakkiini, joka on niin hieno.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Twinkle, twinkle, little bat.


Syysloman viimeinen päivä ja tänään minäkin pääsen ulos. Josko sitä sitten osaisi arvostaa tuota terveyttä taas jonkin aikaa. 

lauantai 13. lokakuuta 2012

And it's hard to dance with a devil on your back, so shake him off.

Sateiset ja tummasävytteiset kuvat huijaa tai kertoo jotain toista tarinaa, sillä minulle kuuluu oikein hyvää! Istun tällä hetkellä hupsussa asennossa seuranani hiljaiset huoneet ja äänekäs kissa, kuuntelen musiikkia volyymit kaakossa ja saatan loppuun jotain, jonka aloitin kauan sitten. Aiemmin join kupillisen pahaa teetä, söin hyviä joulutorttuja ja katsoin pitkästä aikaa elokuvan. Kohta voisin vaikka tiskata.

lauantai 6. lokakuuta 2012

When you try your best, but you don't succeed.


Heräsin tänään viideltä painajaiseen, jossa keskeistä osaa näytteli matematiikan koe. Samantapainen uni herätteli minua jo varsinaisen koepäivän aamuna. Liekö ollut ennettä luvassa olevasta, sillä kyseinen koe ei sitten mennytkään ihan niin hyvin kuin olin toivonut. Osallistuin kaikille tunneille, tein kiltisti läksyt, luin kirjan ja vihkon kannesta kanteen ainakin viiteen kertaan ja tein kaikki harjoitustehtävät, mutta aina ei voi onnistua. Ehkä olisi pitänyt kokeilla nukkua vähän enemmän ja lukea vähän vähemmän.