Living out of cases, packing up and taking off, made a lot of changes, but not forgetting who I was.

Melkein kahden viikon blogitauko, woopsie... Tässä välissä oon ehtinyt saada taas pari hermoromahdusta koulujuttujen takia, matkannut Isle of Wightille, tavannut toisen Suomi-aupparin, maratoonannut kaikki Britain's Got Talent -jaksot uusimmalta seasonilta, hävinnyt lukemattomia eri lautapelejä (tarkoituksella), ostanut 13 kirjaa, sulattanut jälleen yhden kauhan, ostanut kaikenlaista tulevaan keittiööni pippurimyllyistä keittiövaakaan, viettänyt viikonlopun Walesissa ja lentänyt hevosen selästä vuoren rinteellä. Viimeisimpänä mainitusta ja parista muustakin jutusta lupaan kyllä tarinoida myöhemmin lisää!

Arki on ollut vähän erilaista, kun host-äiti on kahtena edellisenä viikkona ollut työmatkoilla, ja ollaan saatu pärjäillä neljästään host-isän ja lasten kanssa. Eron on huomannut siinä, että ruokaa on jäänyt yli (oon liian tottunut laittamaan viidelle), ja siiderin kulutus illallisella on kaksinkertaistunut. iPadien tuijottelun sijaan lapset on viime aikoina innostuneet pelaamaan vanhoja kunnon lautapelejä, ja oon saanut nauraa vedet silmissä niiden arvauksille Pictionaryssa. Tytön kanssa ollaan kuljettu kouluun sulassa sovussa saman sateenvarjon alla, ja poitsun kanssa mulla oli yksi päivä herkkä hetki, kun hupsu meni liukastumaan lattialla, mutta antoi mun kerrankin puhallella kuhmuaan, vaikka yleensä ei lohduttajakseen kelpuuta.

Lasten kanssa vietetyistä kivoista hetkistä huolimatta mulla on tällä hetkellä vähän loppuunpalanut olo. Pääsykokeiden suhteen asenne alkaa olla lähempänä hällä väliä, ja viime viikonloppu kuluikin kertaamisen sijaan Talenttia tuijotellessa ja siivoillessa. No, tasan viikon päästä nähdään poistutaanko koesalista voittajana vai maansa myyneenä... 

Mähän oon tosiaan lentämässä huomisaamuna Suomeen! Tällä kertaa majailen armaassa isänmaassa melkein kaksi viikkoa. Seuraavana maanantaina käyn rykäisemässä sen pirun kokeen pois alta, minkä jälkeen yritän pitkästä aikaa rentoilla hyvällä omalla tunnolla. En malta odottaa, että pääsen lässyttämään porukoiden kissalle, käyttämään juustohöylää, kirppistelemään, mökkeilemään, pyöräilemään Nopsallani, katsomaan Salkkarit puoli kahdeksalta, juoksemaan vakkarilenkkini ja vaihtamaan kuulumiset kasvotusten Suomi-kavereiden kanssa!

You'll be gone, it's as simple as a change of heart, but I'm not gonna think about the future.

Heipä hei taas! Tuntuu, että aika kulkee hirveällä pikakelauksella tällä hetkellä. Vastahan oli maaliskuu ja mun synttärit, mutta vieläkin sanon itseäni vahingossa 19-vuotiaaksi ikää kysyttäessä. Vielä muutama viikko pitäisi jaksaa hukuttaa vapaa-aikaa pänttäämiseen, minkä jälkeen tää hullunmylly toivottavasti vähän rauhoittuu, ja pääsen taas nauttimaan ihan vaan au paireilusta. 

Vappukin oli ja meni, mutta mun juhlimiset jäi lähinnä skype-puheluun enemmän tai vähemmän alkoholin vaikutuksen alaisille Suomi-kavereille. Sain kyllä myös yhden munkin, kun host-äiti ja tyttö oli leiponeet, mutta simat ne unohti laittaa ajoissa valmistumaan. 

Täällä vappua ei juhlita samalla tavalla kuin Suomessa, mutta ainakin Oxfordissa toukokuun ensimmäiseen, eli May Dayhin, liittyy kyllä omat perinteensä. Ihmiset kokoontuu aamukuudelta Magdalen Collegen Towerin juurelle kuuntelemaan harrasta kuorolaulua, ja osa kuulijoista (erityisesti opiskelijat) on valvoneet koko edeltävän yön. Sen jälkeen porukalla on ilmeisesti ollut tapana hyppiä sillalta jokeen, mikä on tosin sittemmin kielletty jonkun siinä rytäkässä halvaannuttua. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta kaduilla on pari tuntia juhlan tunnelmaa tanssin ja laulun muodossa, minkä jälkeen kaikki lähtee normaalisti töihin. Ois ollut jännää päästä itsekin kokemaan tällainen May Morning, mutta lämpimien vällyjen väliin jääminen vei, yllätys yllätys, voiton.

Mulle on nyt lapset kouluun saatuani muodostunut tavaksi kävellä Albert Parkin läpi takaisin kotiin. Täällä Englannissa on hassua, kuinka helposti saa sellaisia moikkaus-kamuja. Mua tuli viime viikolla parina aamuna peräkkäin puistossa vastaan sama koiranulkoiluttaja, ja kolmantena aamuna toivotettiin toisillemme jo luontevasti hyvät huomenet. Välillä huomaan miettiväni, mitä mun kaikki moikkaus-kamut mahtaa tuumia sitten, kun myöhemmin kesällä katoan Abingdonin puistoista ja kaduilta. Tuskinpa mitään, mutta mulla jää varmaan ikävä niiden hymyjä.

Lauantaina Oxfordissa oli vintage kilo sale (kilo vaatteita hintaan 15 puntaa, ei paha), jossa kävin itsekin pyörähtämässä. En ollut ainoa utelias paikalle saapunut, vaan kymmenisen minuuttia ennen aukeamisaikaa jono oli jo yli 50 metriä pitkä. Vaatteita läpikäydessä olisi saanut olla aika röyhkeä päästäkseen johonkin väliin, minkä takia multa jäi helmet sillä erää löytämättä.

Primarkista lähdin sen sijaan taas ison paperikassin kanssa, kun en ole vähään aikaan sinne eksynyt. Etenkin pyjama-osastolla villiinnyin siihen malliin, että nyt mulla riittänee yövermeitä seuraaviksi viideksi vuodeksi eteenpäin. Loppupäivän kulutin vanhoja valintakokeita pähkäillen. Illalla ystäväperhe jäi meille syömään, ja petyin itseeni, kun en osannut puhua niiden kanssa politiikasta. Pitäisi varmaan lukea joku British Politics for Dummies, eikä samantyyppinen opus Suomen valtiopolitiikastakaan olisi pahitteeksi... En vieläkään tiedä, miten onnistuin lukiossa keplottelemaan yhteiskuntaopin kursseista kympit.

Sunnuntaipäivä näytti sitten aika lailla tältä. Sää on ollut viime aikoina kaikkea muuta kuin lämmin, enintään +12 astetta ja tuulee niin, että hyvä kun pystyssä pysyy. Joka viides minuutti sataa joko tihkua tai kissoja ja koiria, ja joka viides minuutti paistaa aurinko täydeltä terältä. Ja yleensä se sade alkaa sillä sekunnilla kun menet ulos, ja loppuu juuri, kun olet saanut sateenvarjon auki. Onneksi maanantaina oli edes aamupäivän ajan hyvä sää, kun oli taas Bank Holiday eli vapaapäivä. Sen vietosta kirjoittelen erikseen, koska tuli taas reissattua.

Mitähän muuta mainitsemisenarvoista tässä on tapahtunut? Ai niin, lapset söi viime viikolla mukisematta lautaset tyhjiksi joka ikisenä päivänä! Oli oikeasti varmaan ensimmäinen tällainen viikko, koska etenkin poitsu osaa olla hyvin nirso. Ottivat aina oikein toiset annokset, ja valittivat jos loppui kesken. Ai että, tätä menoahan saatan alkaa pitää itseäni ihan kehityskelpoisena kokkina.

Eilen käytiin katsomassa meidän luultavasti tulevaa asuntoa. Kirjoittelin joskus tämän vuoden alussa meidän muuttoaikeista, jotka onneksi lykkäytyy vasta heinäkuun loppuun. En siis ehdi asua uudessa kämpässä kuin korkeintaan pari viikkoa, mikä on itse asiassa aika helpottavaa, koska kyseessä on kahden makuuhuoneen kerrostaloasunto. Nykyisessä kodissa oon tottunut olemaan kolmannen kerroksen ainoa valtiatar, ja olisin varmaan seonnut aikapäiviä sitten, jos mulla ei olisi näin paljon omaa tilaa. Jää kyllä ihan mieletön ikävä tätä taloa. Mutta ehkä mun on sitten aikanaan helpompi lähteä, kun oon jo joutunut luopumaan täällä vietetyistä päivistä.

Easter break day 7

Viimeistä pääsiäislomapostausta viedään, enkä olekaan kuin kolmisen viikkoa jäljessä sen kanssa... Mutta tosiaan, reissun vikaksi kohteeksi valikoitui Brighton, joka kuului mun places to visit top 3 -listalle jo ennen, kuin olin ikinä astunut jalallani Brittein saarelle. Viime kesä katosi kuitenkin niin nopeasti, että päätin lykätä vierailua tämän vuoden puolelle. Ihan kesään asti en malttanut odottaa, mutta varsin kesäiset kelit sattui onneksi päivälle, jona Brightoniin suuntasin!

Perille päästyäni säntäilin heti aluksi muutamaan kiinnostavaan putiikkiin, joita Brightonissa riitti. Löysin muun muassa söötin kettukuvioisen repun, jonne oikeasti mahtuukin jotain, toisin kuin mun muihin reppuihin. Sieltä jatkoin matkaa intialaisesta arkkitehtuurista inspiraatiota ammentaneelle Royal Pavilion -palatsille, joka on aikoinaan toiminut Englannin kuninkaallisten asuinpaikkana. Sen voi muuten bongata myös kaikkien rakastamasta joulunajan Lumiukko-elokuvasta!

Palatsilta suuntasin keskustan läpi meren rantaan. Jo heti juna-asemalla ilmassa oli voinut haistaa aavistuksen suolaisesta merituulesta, joka tekee ainakin mulle joka kerta kumman vapautuneen olon. Muutkin vastaantulijat vaikutti varsin rennoilta, kyseltiin tuleeko hyviä kuvia ja hymyiltiin. 

Brigton Pier oli kyllä viihdyttävä paikka, eikä edes niin kansoitettu kuin olisi voinut luulla. Löytyi jäätelökioskia, ravintolaa, pelikoneita ja jos jonkunlaista huvipuistohärveliä. Kun siihen yhdistettiin taustalla raikaava Uptown Funk ja hyväntuuliset ihmiset, oli pakko olla itsekin loistotuulella!

Aurinko alkoi päivän mittaan porottaa siihen malliin, että jouduin kantamaan taas vähän huolta naamani puolesta, kun olin sen jo kertaalleen polttanut. Siispä lähdin etsiskelemään lähintä apteekkia Kemptownista, joka oli varsin rennonoloista asuinaluetta sekin. Onnetar ei kuitenkaan ollut mun puolella, vaan kaikki pikkuapteekit oli juuri siihen aikaan suljettuina työntekijöiden ollessa lounastauolla. Sen takia jouduin kävelemään pari kilometriä pidemmälle, kuin olin ajatellut, Asdaan, josta onneksi löytyi pelastus aurinkorasvatuubin muodossa. Sitä naamaani sotkettuani pääsin levollisin mielin palaamaan keskustaan meren rantaa seuraillen.

Tässä vaiheessa alkoi olla jo sen verran nälkä, että kävin syömässä fisut ja chipsut Pierillä. Aiemmin oon syönyt niitä vaan pubeissa, ja kyllähän eron laadusssa huomasi, vaikka erinomaisesti tämäkin annos sudennälkään maittoi. Syötyäni liukastelin vielä hetken kivikkoisen rantaviivan tuntumassa ja kävin kiertelemässä nimellä The Lanes tunnettuja kapeita pikkukujia, joilta löytyi lisää mielenkiintoisia liikkeitä ja söpöjä kahviloita.

Viimeisenä kävin kääntymässä skandipubi Northern Lightsin ovella, mutta en sitten mennyt lonkerolle, kun alkoi olla jo vähän kiire junaan. Sittenpä alkoikin pääsiäislomaviikko olla lopuillaan. Lontoossa hain matkalaukun messiin, hyppäsin Oxfordiin menevään bussiin ja palasin Abingdoniin yhtä matkaa host-perheen kanssa. Tien päällä vietetyn viikon jälkeen viihdyin hetken hyvin kotihiirenä, mutta huomenna on aika mennä taas...