Vuosikatsaus 2015

Jälleen alkaisi yksi vuosi elettyä elämää olla lopuillaan, eli summataanpa 2015 tuttuun tapaan kuvakollaaseilla ja muutamalla lauseella! Vuosi alkoi Uutta Vuotta Suomi-kavereiden kanssa railakkaasti juhlistaessa, ja pari päivää sen jälkeen palasin Englantiin jatkamaan au pairin hommia. Vaikka olinkin saanut joululomalla ladattua akkuja ja tartuin tuttuihin rutiineihin tyytyväisenä, koin pian pienoisen kriisin. Ruoskin itseäni siitä, kun en jaksanut panostaa samalla tavalla lasten kanssa viettämääni aikaan kuin ensimmäisinä kuukausina. Näin jälkeenpäin ajateltuna taidettiin sekä minä että lapset olla vaan vähän väsähtäneitä talveen. Kuun edetessä löysin onneksi uutta tarmoa niin kotihommiin kuin lasten kanssa toimimiseenkin. Lisäksi aloin vähitellen valmistautua kevään pääsykokeisiin. Viikonloppureissut sijoittui lähinnä eri puolille omaa maakuntaa. Kävin Bicesterin kylässä, uusissa osissa Oxfordia ja pienellä jalkapatikkamatkalla Oxfordshiren maaseudulla. Lisäksi pääsin host-perheen kanssa näkemään White Horse Hillin kalkkikivihevosen.  

Kuukausi alkoi kolmen päivän reissulla Cornwalliin koko konkkaronkalla. Pääsin ensimmäistä kertaa etelä-rannikolle, jossa oli jäätävänä puhaltavasta viimasta huolimatta henkeäsalpaavan kaunista. Samalla reissulla tuli käytyä myös Englannin eteläisimmässä pisteessä, Tintagelin ja Drogon linnoissa sekä bongattua villiponeja. Paluumatkalla meidät yllätti sankka lumipyry, jolloin kapeilla ja huonokuntoisilla maalaisteillä ajelu kävi entistäkin jännittävämmäksi. Lunta saatiin helmikuun aikana myös kunnon kerros Abingdoniin, ja samoihin aikoihin meidän kodin lämmitykseen tuli sopivasti jotain häikkää. Ei kuitenkaan muututtu Jäämies Ötzeiksi. Muut reissuni sijoittuivat Cambridgeen ja Walesiin. Ystävänpäivänä tuli käytyä myös elämäni ensimmäisissä ja toistaiseksi viimeisissä laukkakilpailuissa. Lapset vietti February Holidayn, mikä tiesi mulle tavallista enemmän töitä, mutta myös enemmän mukavaa yhteistä tekemistä.

Maaliskuussa ilmassa alkoi olla jo selviä kevään merkkejä, yhtenä varhaisimmista kuun ensimmäisellä viikolla sairastamani kevätflunssa. Lisääntyvä valon määrä piristi ja sai mut laajentamaan arkireviiriäni lasten koulua ja ruokakauppaa kauemmas. Viikonloput reissasin Cotswoldsiin vehreillä kukkuloilla, Shakespearen synnyinsijoilla Stradford-upon-Avonissa, historiallisessa Bathissa ja ostoskeskusten hallitsemassa Readingissa. Yhden viikonlopun babysittasin niin, että vanhemmat pääsi keskenään juhlistamaan host-äidin syntymäpäivää. Viikkoa myöhemmin sain puhaltaa oman synttärikynttiläni Red Velvet -kuppikakun päältä ja musta tuli 20-vuotias.

Lasten pääsiäisloman ensimmäisestä viikosta selvittyäni pääsin itsekin lomailemaan koko seuraavan viikon. Pari ensimmäistä lomapäivää vietin Lontoossa, jossa kävin katsastamassa Ham Housen kartanon, Camdenin vilkkaan kaupankäynnin, Primrose Hillin näköalat ja Les Misérables -musikaalin. Sen jälkeen matkustin kauas pohjoiseen, Lake Districin kansallispuistoon, jossa viettämäni aika oli hetki, mutta vaikutus ainainen. Loppuviikolla ehdin pyöräillä Kentin maakunnassa, lukea pääsykokeisiin Norwichin joutsenjoella ja nautiskella fish & chipsit Brighton Pierillä. Sää suosi vuoden ensimmäisellä helleallolla, ja viimeisenkin villakangastakin sai haudata lopullisesti kaapin perukoille. Lapset oli paremmalla tuulella hyvien ilmojen takia, ja piristi mun päiviä tulevaisuudensuunnitelmista stressatessani.

Toukokuu koostui pitkälti pääsykokeisiin valmistautumisesta, mutta mahtui kuukauteen myös pari rennompaa viikonloppua Isle of Wightilla ja Walesissa. Walesin Brecon Beacons -kansallispuistossa uskaltauduin ensimmäistä kertaa viiden vuoden tauon jälkeen hevosen selkään, ja tulin sieltä kuperkeikalla alas. Tapasin myös ensimmäistä kertaa Tarun, toisen suomi-aupparin, joka asui lyhyen bussimatkan päässä Abingdonista. Toukokuun kaksi viimeistä viikkoa vietin Suomi-lomalla, jonka aikana tuli istuttua koko kevään mielessä kummitelleet farmasian pääsykokeet vol. 2. Lisäksi pääsin pitkästä aikaa nauttimaan Suomi-kavereiden seurasta muun muassa geokätköilyn ja Kolin kansallispuistossa vierailun merkeissä.

Kesäkuussa oli helpompaa hengittää viheliäisitä pääsykokeista päästyäni. Nautin aurinkoisista päivistä Abingdonin puistoissa ja ulkouima-altaalla. Ensimmäisenä viikonloppuna lennähdin Pohjois-Irlantiin, joka olikin ainut vielä koluamatta jäänyt Iso-Britannian valtio. Pian sen jälkeen kävin Lontoossa moikkaamassa kuningatarta Trooping the Colour -paraatissa. Juhannus kului iltapäiväteelle kukkaseppele kutreilla keikkuen suunnatessa. Arkipäivistäni huomattavan osan vietin Tarun kanssa Costassa kahvitellen, ja Bristolissakin ehdittiin yhdessä seikkailemaan. Yhtenä iltana saatiin myös pelätä henkemme edestä, kun jouduttiin uhkaavasti tuijottavien kanadanhanhien saartamiksi Oxfordissa soudellessamme. Kuun viimeisenä viikonloppuna toteutin suunnittelemani road tripin etelä-rannikolle. Harmaita hiuksia kesäkuussa aiheutti oikeastaan vain meidän vuotava vesiputkisto, jonka takia elettiin muutama päivä ilman vettä.

Heinäkuu saapui aivan liian aikaisin. Kriiseilin mitä ihmettä tekisin seuraavaksi, kun au parin hommat loppuisivat kuun lopussa, ja yliopistolta oli tullut hylkäyskirje. Pyörittelin mielessäni eri vaihtoehtoja, jotka mahdollistaisivat Englantiin jäämiseni, ja vietin useat illat tulevaisuuttani host-vanhempien kanssa setvien. Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että lähden takaisin Suomeen, ja aloitan opinnot avoimessa yliopistossa. 11.7 tuli täyteen vuosi aupparointia, ja laadin tämän postauksen asioista, jotka olin Englannissa viettämäni vuoden aikana oppinut. Se on omasta mielestäni edelleen paras julkaisemani kirjoitus. Yritin ottaa kaiken irti viimeisistä viikoistani, vierailin pohjoisen metropolissa Newcastlessa, juhlin Tarun läksiäisiä, vietin paljon aikaa lasten kanssa näiden kesäloman alettua, näin huikaisevan kauniin auringonlaskun Oxfordissa ja aloin jättää haikeita hyvästejä Abingdonille. Sitä aiemmin jouduin hyvästelemään rakkaan Bath Streetin kodin host-perheen muuttaessa uuteen asuntoon. 26.7 koitti tunteikas lähdön päivä, jota en onnekseni joudu elämään koskaan uudelleen.

Suomi otti minut vastaan armollisemmin kuin olin odottanut. Paluumuuttoon liittyvät virallisuudet ja tavaroiden purkaminen ohjasivat ajatukset lempeästi nykyhetkeen, eikä Englannista lähtö tuntunut enää maailmanlopulta. Pikku hiljaa pystyin aloittamaan host-perheelle myöhäiseksi läksiäislahjaksi näpertelemäni valokuva-albumin kasaamisen. Muuten päivät kuluivat Suomen loppukesästä nauttiessa. Kävin mökkeilemässä, piknikeillä, pitkillä pyöräretkillä ja maakuntamatkoilla.

Syyskuussa aloitin farmasian perusopinnot avoimessa yliopistossa, ja löysin uudelleen lukion loppupuolella kadottamani oppimisen ilon. Osallistuin myös uravalmennukseen, jossa sain vähän kaivattua selkeyttä tulevaisuudensuunnitelmiini. Kuun puolivälissä kaikki kääntyi päälaelleen terveyden pettäessä. Muutamaa sitkeää flunssaa lukuun ottamatta olin koko kuluneen vuoden tuntenut oloni niin elinvoimaiseksi, että olin tyystin unohtanut miltä tuntuu silloin, kun kaikki ei olekaan ihan reilassa. Lukio-ajoilta tuttu ahdistuneisuus nosti taas päätään, mikä ajoi mut oravanpyörään, jossa negatiivinen ajattelu huononsi terveydentilaa entisestään. 

Lokakuussa kalenteri tättyi punakynällä merkityistä deadlineista ja lääkärikäynneistä. Aloin pohdiskella, josko mun kroonistuneiden kiputilojen takana olisi ainakin osittain yleinen tyytymättömyys silloiseen elämäntilanteeseeni. Koin porukoiden kanssa saman katon allan asumisen hyvin stressaavaksi, ja lähdin hakemaan muutosta asiaan aloittamalla asunnonmetsästyksen Kuopiosta. Mahtui lokakuuhun kuitenkin pari kivaakin juttua, kuten vuoden ensimmäiset tuparit Savonlinnassa.

Marraskuussa pääsin hetkeksi pakoon elon ja olon harmautta, kun lensin kymmeneksi päiväksi Englantiin. Matkalla sattuneista vastoinkäymisistä huolimatta oli ihanaa palata. Tein päiväreissut Guildfordiin ja Winchesteriin, mutta parhaiten mieleen jäi visiitti Yorkshiren goottitunnelmaa henkivään kalastajakylään, Whitbyyn. Kirsikkana kakun päällä oli kuitenkin visiitti kovin ikävöimäni host-perheen luona. Loppukuu kului toisia tupareita Mikkelissä juhliessa ja asuntonäyttöihin matkustaessa. Epätoivon partaitakin lähennelleen metsästyksen päätteeksi viides kerta toden sanoi, ja solmin elämäni ensimmäisen vuokrasopimuksen.

Joulukuussa oli enemmän huonoja kuin hyviä päiviä, mutta loppukuuta kohden kirkastui. Käväisin Helsingissä pidennetyllä tupariviikonlopulla, selvisin hengissä vihaamistani jouluperinteistä, vietin rentouttavaa viini-iltaa, opettelin taas lukemaan kirjoja ja suunnittelin tulevaa muuttoa. 

Näin vuoden viimeisenä päivänä ajatukset kuluneesta vuodesta 2015 ovat vähän kaksijakoiset. Olen äärettömän kiitollinen saatuani viettää ikimuistoisen alkuvuoden Englannissa toteuttamassa unelmia. Sen jälkeen käynnistyneeseen ei-toivottuun välivuoteeni olen puolestaan erittäin turhautunut. Aika tuntuu valuvan hukkaan, vaikka yritän avoimen opinnoillani teeskennellä tekeväni jotain hyödyllistä. Samaan aikaan tuntuu, että menetän tilaisuuden tehdä jotain, mitä olen aina halunnut. Uuteen Vuoteen astelen kuitenkin toiveikkain fiiliksin. Great things take time, sanoi joku joskus. En tiedä kuka, mutta nyt sanon minä.

And when those blue snowflakes start falling that's when those blue memories start calling.

Joulu tuli ja meni vähän oudohkoissa tunnelmissa. Joulukuun ensimmäisenä päivänä olin aivan #christmasaf, mutta jotenkin fiilis latistui aattoa lähestyttäessä. Oli vaikea uskoa, että Englannissa vietetystä viime joulusta oli muka kulunut jo vuosi. Silloin haaveet valkoisesta joulusta sai jäädä haaveiksi, mutta nyt kun sellainen sitten tuli koettua, ei se tuntunutkaan kovin ihmeelliseltä. Tää on taas tätä kahden maan välistä dilemmaa, josta oon kärsinyt tavallista enemmän viimeiset kuukaudet. 

En ole mikään meidän suvun perinteiden suurin ystävä, minkä vuoksi etenkin joulunaika tuottaa aina vähän tuskaa. Itse asiassa yritin koko loppusyksyn kuumeisesti keksiä itselleni jonkin pakopaikan joulun pyhiksi, mutta Norjan reissut ja Tallinnan risteilyt jäi valitettavasti varaamatta, kun muuttoni Kuopioon varmistui, ja piti alkaa kartuttamaan säästöjä. No, ehkä ensi vuonna sitten.

Puhelinta 24/7 räpläämällä ja viinilasillisia kumoamalla selvittiin kuitenkin tänäkin vuonna, ja vaikken kovin kiltti koe olleenikaan, oli pukki muistanut mua muun muassa paistinpannulla, sähkövatkaimella ja DVD-soittimella, jotka kiikutan kiitollisena uuteen kotiin.

Uudesta asunnosta puheenollen, olen viime päivinä käynyt läpi suurimman osan maallisesta omaisuudestani, ja lajitellut sen mukaan otettaviin ja turhakkeisiin. Äiti kuvittelee kamppeideni mahtuvan kahteen henkilöautoon, mutta itse alan olla vähän toista mieltä, kun pelkkiä vaatteita lähtee mukaan reilut kuusi jätesäkillistä... 

Viime viikot onkin menneet lähinnä näitä muuttovalmisteluja setviessä. Uusi osoite on painettu kalloon, muuttoilmoitus maistraattiin tehty, sähkösoppari solmittu, laajakaistan avauksesta sovittu, keskeisimmät huonekalut hommattu ja sisustuskin visioitu. Vielä 6 päivää, ja pääsen vihdoin lennähtämään lopullisesti pesästä.

Helsinki-viikonloppu

Toissaviikonloppuna pääsin pitkästä aikaa käymään isolla kirkolla, kiitos vuoden kolmansien tupareiden! Yleensä tykkään olla vähän suunnitelmallisempi matkojeni suhteen, mutta nyt varasin junaliput extempore tunti ennen lähtöä, ja lähdin liikenteeseen pelkällä menolipulla. Vitkutteluni takia olin paikan päällä viimeisenä iltakahdeksalta, mutta pääsinpähän heti keskelle juhlahumua. 

Sunnuntai kului pitkälti velkoja edellisillan riemuista maksellessa, mutta maanantaiaamuna pomppasin aikaisin ylös ja lähdin tutkailemaan stadin ihmeitä vähän paremmassa valaistuksessa. Ja kun sanon vähän paremmassa tarkoitan todella sitä vähän. Aurinko ei Suomen talvelle tyypillisesti viitsinyt pilvimassan takaa juuri pilkistellä, vaikka säätiedotus niin lupailikin, mur.

Olen käväissyt Helsingissä useamman kerran, mutta tyytynyt pyörimään lähinnä keskustan kauppakeskusten tuntumassa ja pienempänä Linnanmäen sekä Korkeasaaren välittömässä läheisyydessä. Nyt halusin nähdä vähän muutakin. Kiertelin muutaman kilometrin lenkin houkuttelevan näköisiä katuja ja puistoja. Yllätyin miten kivalta pääkaupungissa oikeastaan näytti! Jotenkin sitä on taas niin lopenkyllästynyt siihen, että Suomen kaupungeista tuntuu löytyvän korkeintaan muutama nätti rakennus identtisten betonilaatikoiden lomasta, mutta on täällä ainakin joskus osattu rakentaa jotain esteettisesti miellyttävää, eikä vain käytännöllistä ja modernia.

Puolen päivän aikoihin seuraani liittyi aamulla hirsiä vetelemään jäänyt tupariemäntä, jonka kanssa kierreltiin vielä muutamat kaupat. Aiemmin olin jo ehtinyt piipahtaa M&S:ssä, ja pettyä ruokaosaston suppeuteen. Löytyi sieltä sentään mun suosikki whole meal snacksejä ja jouluteetä. Perusketjuliikkeissäkin nirsoilin sen verran, että mukaan tarttui vaan pari vaatekappaletta, minkä jälkeen käytiin lounaalla, joka oli sekin pienoinen pettymys. Onneksi Tuomaan markkinoilta löytyi fudge-maistiasia, joita maisteltiin varmaan yli 20 ihmisen edestä...

Paluumatkalla kaverin kämpille pistäydyttiin vielä Vanhassa Kauppahallissa haalimassa tikkunekkuja. Mun oli tarkoitus lähteä samana iltana takaisin susirajalle, mutta kolme tuntia ennen kuviteltua lähtöä satuin tarkistamaan lippuni, ja tajusin ostaneeni sen edeltävälle päivälle. Great job me, tän takia en tykkää ostaa mitään puhelimellani...

No, eipä siinä mitään, kaverin lähtiessä yövuoroon nukuin itse yön yli ja lähdin aikaisimmalla mahdollisella bussilla seuraavana aamuna. Onneksi oon työtön enkä käy koulua (toim. huom. edellisessä lauseessa esiintyy sarkasmia). 

Vielä 7,5 tunnin tappavan tylsän bussimatkankin jälkeen fiilikset tästä pidennetystä viikonlopusta olivat kuitenkin oikein positiiviset! On siinä puolensa, että tutut hajaantuu eri puolille Suomea.