maanantai 18. joulukuuta 2017

Long time no tilannepäivitys. Mutta niin, elokuun alussa koitti tosiaan kaivattu paluu luentosalin penkeille, joita sainkin syksyn mittaan kuluttaa melkein puhki asti. Kurssien pitäjät ei meitä juurikaan armahtaneet, vaan hommat alkoi saman tien ryminällä. Jo ensimmäisen kuun aikana istuin kolmessa tentissä ja tein kirjallisen työn orapihlajasta rohdoskasvina sekä muistion farmakokinetiikan simulaatioista. 

Tämän jälkeen tahti kiihtyi entisestään, kun aloimme faton eli farmakologian ja toksikologian kaatoon. Laajuutta kyseisellä kurssilla oli kepoisat 14 opintopistettä. Sen ohella piti tietenkin hoitaa vähintään kolmea muuta asiaa yhtä aikaa, kuten 15 sivun kirjallisia ryhmätöitä sekä suullisia esityksiä haavanhoidosta ja lapsettomuudesta, analyyttisen kemian labraharjoituksia, potilastapauksia, molekyylibiologian vähintäänkin hämmentävien dia-esitysten tulkintaa ja ruotsin kauan sitten unohdettujen kielioppisääntöjen kertailua. Hermoromahdus oli siis 24/7 tilauksessa ja auta armias sitä morkkiksen ja rästihommien määrää, jos erehdyit ottamaan yhdenkin päivän lunkisti.

Ylpeydellä voin kuitenkin sanoa selvinneeni kaikesta ja vieläpä ihan kunnialla. Opinnot oli ensimmäiseen lukuvuoteen verrattuna huomattavasti enemmän tulevassa ammatissa hyödyttäviä, minkä vuoksi niitä olikin varsin mielekästä suorittaa. Tietysti siellä oli mukana pari kurssia, jotka ei oikein napanneet (ruotsia farmasian opiskelijoille krrhm), mutta nekin on nyt selätetty. 

Ensi keväänä mulla ois sitten tosiaan edessä ensimmäinen, kolmen kuukauden opetusapteekkiharjoittelu. Siitä stressaamisen aloitin hyvissä ajoin alkuvuodesta, jolloin ensimmäiset harkkapaikan itselleen lunasti. Itse jouduin erinäisistä syistä lykkäämään hakemusten lähettämistä, ja valmistauduin jo henkisesti siihen, että joutuisin luultavasti suorittamaan harkan kolmantena opiskeluvuonna, jolloin valmistumiseni pitkittyisi. Viimeisenä toivonani lähetin hakemuksen oman yliopistomme apteekkiin, jonka haku oli vielä käynnissä. Yllätyksekseni sainkin kutsun haastatteluun ja viikon päästä siitä tervetulotoivotuksen harjoitteluun ensi toukokuussa. Oon varmaan viimeksi ollut yhtä helpottunut saatuani opiskelupaikan farmasialta kuin nyt tuon puhelun jälkeen.

Opiskelijatapahtumissa ravaaminen oli edelliseen vuoteen verrattuna huomattavasti vähäisempää, mutta kyllähän sitä ehdittiin silti useammat bileet, approt, sitsit ja farmasian risteily vol. 2 kokea. Vähän kyllä näin jälkeenpäin harmittaa, ettei tullut haettua tuutoriksi. Olisi saanut vielä kertaalleen myötäelää oman fuksivuoden uusien fuksipalleroiden kautta. Toisaalta mulla oli niin paljon lautasella muutenkin, että ehkä parempi näin itseni ja etenkin opiskeluiden kannalta...

Jossain välissä ehdin myös viettää yhden viikonlopun mökkilaiffia hyvässä seurassa. Poimittiin geokätköjä vaellusreitin varrelta, intoiltiin kanttarelleistä ja otettiin Instagram-kelpoisia kuvia evästelyistä. Marraskuun puolella vietin toisen viikonlopun samassa seurassa Savonlinnassa, jonka sympaattisessa elokuvateatterissa käytiin katsomassa Tuntematon. Lisäksi hurjasteltiin mummokonkeleilla, käväistiin joulumarkkinoilla, koettiin ravintolapettymys ja katsastettiin pari mulle uutta paikkaa Savonlinnan yllättävän vilkkaasta yöstä.

Marras-joulukuun vaihteessa junailin itseni aika extemporeesti Helsinkiin yhdistetyille pikkujoulutupareille. Ajankohta osui kivasti black friday -viikonlopulle, josta otin tosin aika hillitysti ilon irti. Mieluummin kulutin rahat Kiasman pääsylippuun ja kahvitteluun kavereiden kanssa, joita en ollut nähnyt miesmuistiin. Oli kiva huomata, että peruskoulusta ja lukiosta jäi aakkosten ja derivaattojen lisäksi takataskuun muutama sellainen tyyppi, jonka kanssa voi viettää pari päivää luontevasti, vaikka viime näkemisestä olisi vuosi tai puoli. 

Näissä merkeissä on siis viimeiset kuukaudet vietettu, ja nyt ollaankin sitten ansaitulla kolmen viikon lomalla. Ensimmäisen viikon vietän itsekseni Kuopiossa viimeisiä jouluvalmisteluja suorittaen, jonka jälkeen routa ajanee tämänkin porsaan porukoiden joulupöytään Joensuuhun.